lauantai 2. toukokuuta 2015




SUORAA KATASTROFIAPUA NEPALIIN

Nepal, tuo mystinen Shangri-La, kärsii tällä hetkellä hirvittävän katastrofin kourissa ja tarvitsee välitöntä apuamme.

ArtsKidCanDo ei suostu lihottamaan upean maan täysin korruptoituneen hallituksen kassaa vaan tukee periaatteidensa mukaisesti täysillä suoraa toimintaa ja paikallisia toimijoita.
Pitkällisen kokemuksemme ja laajan verkostomme ansiosta meillä on näissäkin olosuhteissa ilo ja kunnia esitellä paikalliset superaktiivit ja heidän projektinsa.

Paikalliset Michael & Shishir ystävineen ovat olleet yötäpäivää ammattimaisesti mobilisoimassa ja koordinoimassa apua ensimmäisestä järistyksestä saakka (paikallisten viranomaistahojen loistaessa poissaolollaan), vuokraten tarvittaessa helikoptereita (omilla varoillaan) tai hankkien lääkintähenkilökuntaa - puhumattakaan ajaen hätääntyneiden pyynnöistä rakkaiden kodit läpi.
Suoraa katastrofiapua sitä eniten tarvitseville, ilman hallinnollisia kuluja tai politiikkaa, eritellen avun kohteet ainoastaan kiireellisyyden perusteella. Lahjoitukset ja avunkohteet päivitetään Facebookiimme ja blogiimme säännöllisesti.

AKCD:lle osoitetut suorat lahjoitukset ovat myös tervetulleita ja nämä käytetään touko- ja kesäkuun aikana paikan päällä lastenkodin asukkaiden sekä katupoikien hyvinvointiin.

Lämmin kiitos tuestanne.

DIRECT DISASTER AID TO NEPAL

Nepal – that mythical, mystical Shangri-La – is going through an absolute disaster and needs our help urgently.

Faithful to the main principles, ArtsKidCanDo refuses to fatten the wallets of the rampantly corrupted politicians of this amazing country and continues to support local and direct action.

Due our own long history and experiences in Nepal as well as extensive, close networks in the country we are proud to present these local superactive individuals and their hands-on approach to disaster relief.

Michael, Shishir and their friends have been arranging, organizing and coordinating help from the first earthquake onwards (the government bodies still remaining invisible); chartering helicopters with supplies, getting medical staff to the right locations and not to mention - searching for loved ones.

Direct disaster relief with no administration nor politics, locations are chosen due to their urgency. Donations and projects will be updated on Facebook and our blog regularly.

Direct donations to AKCD will be used towards the well-being of our kids home and street boys during May / June.

A warm thank you for your support.

https://payy.me/@mblarsen

http://artskidcando.blogspot.fi/

perjantai 1. toukokuuta 2015

ATTENTION! SUORAA KATASTROFIAPUA:



UPDATE: Thank you all for the donations. We've collected approx. USD 2600 and there is USD 1400 more coming in the form of tents from Denmark.
Helene has collected and donated a huge chunk to project led by the experienced bike riders of FORE. They are headed up to Golan above Melamchi Valley. (USD 1000)
Food and sanitary products, has been sent with another group led by Peter of Freespirit Adventure - Motorcycle Tours India & Nepal. They as well are going to the Melamchi Valley in the Sindupal Chowk region. The region has been visited by disaster relief forces, but areas were missed and are still unable even to cook water. (USD 80)
Rain suits were given to Nurse Teach Reach + two danish paramedics for their trips around the Kathmandu Valley. The monsoon is about to set in. (USD 80)
Two projects I want to support:
1. A project led by Kishor Lohani and backed by loads of volunteers including donations through Miranda Morton Yap. They are building community toilets and kitchen and setting up water purifications. (USD 500)
2. A truck going to Gorkha villages: Ghyamesal, Deureli, Naya sagu, Nareswor and others. Areas still left with nothing. They are in need of: food, shelter, diarrhea medicine, pain killers, antibiotics, etc. (USD 500) (with Urmila Thapa, Suxan Pokharel, medical donations from Nurse Teach Reach and Jens Banff Quitzau)
DONATING:
Big donations. Contact me directly - we'll do Western Union transfer
Danish donations directly to my bank account: 5033-7704121
Everyone else: https://payy.me/@mblarsen
Thank you all for your help heart emoticon
Thanks for your donations and hard work: Helene Thordsen, Tina Hermann, Jesper Bisgaard Engelund, Mai Søegaard Espersen, Aino Heikkinen, Charlotte Bisgaard Nielsen, Christian Arndt, Brian Lundkvist, Tristan Bain, Mette Cold Andersen, Oxi Perminova, Rasmus Vestergaard Hansen, Shishir Sharma, Lucy Rowe, Brijen Joshi, Thomas Glerup, Thomas Bjørn Tingstrup, Annette Tingstrup, Tings Tea Lounge & Tings Lounge Hotel and everyone else working in and out of Nepal.
feeling hopeful.
Your page on the web for accepting payments
payy.me

torstai 30. huhtikuuta 2015

AKCD tukee paikallisia superaktiiveja:





Medicines:check. Food supply:check. Rescue workers : check doctors: check hygiene and sanitary: check. We are ready for today

— with Michael Bøcker-Larsen.


If people are sending things to Nepal, maybe get in touch with Shishir Sharma and his team! They've been helping people who haven't received any help/donation from the government!


Shishir Sharma's photo.
Shishir Sharma's photo.
Shishir Sharma's photo.
Massive shopping done..since the government was not doing anything we decided we were going to charter a helicopter and sent in relief materials to the 150 people stuck at langtang without any supply. We bought basic survival materials consulting with medical professionals and rescued people from langtang ... including non perishable high calorie high protein power bars energy bars abd cereal bars..however the good news is army helicopters are conducting massive rescue today to langtang.
— with Michael Bøcker-Larsen and 2 others.
 
 
Whatever money you deposit here I'll spend on food/water, medicine and shelter in coordination with on ground medical and rescue staff.
https://payy.me/@mblarsen


Thank you!
 
 
Your page on the web for accepting payments
payy.me
Kaunis kiitos kaikista yhteydenotoista. Olemme kartoittaneet Katmandun tilannetta, saaneet kaupungin alueelta suurimman osan omista ihmisistä kiinni, maaseutu vielä pitkälti pimennossa.

Maassa rehottavan poliittisen korruption, oman vahvan historian ja kokemusten sekä läheisten paikallisten kontaktien vuoksi AKCD suosittelee lämpimästi että hätäapu ohjattaisiin paikan päällä oleville superaktiiveille (linkit yllä). Michael & Shishir ystävineen ovat olleet yötäpäivää ammattimaisesti mobilisoimassa, koordinoimassa ja järjestämässä apua lauantaista saakka paikallisten viranomaistahojen loistaessa poissaolollaan. Ilman hallinnollisia kuluja, eritellen avun kohteet ainoastaan kiireellisyyden perusteella. Yhteinen verkostomme on laaja, köyhimmistä kansanosista expat-ammattilaislentäjiin.

Lastenkodista ja katujengistä päivitystä pian - Kalpana kävelee katsomaan tilanteen Boharatarissa, täydennämme listaa katupojista jatkuvasti. Paikan päällä ollessamme ohjaamme suoraan meille tulleet lahjoitukset akuutteihin tarpeisiin touko- ja kesäkuun aikana.

Ajatukset jatkuvasti Himalajalla, lämmin kiitos tuesta.

- AKCD Crew

Same in English: 

A million thanks for all the beautiful messages. We’ve been able to reach most of the loved ones in the city but certain villages in the countryside remain in the dark.

Due to the rampant corruption in the country, our own history and experiences as well as extensive, close local networks we would definitely recommend to also support these local superactive individuals (see the links below). Michael, Shishir and their friends have been arranging, organizing and coordinating help from Saturday onwards (the government bodies still remaining invisible); chartering helicopters with supplies, getting medical staff to the right locations - not to mention, searching for loved ones.

No administrative fees, no bullshit but direct, on-the-spot action. We share an extensive social network, no discrimination there, a large number of skillful individuals.

More updates from the kids home and street boys soon – Kalpana is walking to see how things are in Boharatar. We’ll coordinate the support given directly to AKCD while there, May-June.

All our thoughts in the Himalayas,

AKCD Crew

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Our deepest condolences to the beautiful people of Nepal. Got some information in - the little ones from the kids home - sleeping outside in a safe, open area tonight, saying hello. Information to be updated.

tiistai 21. huhtikuuta 2015



ATTENTION!

TOUKOKUUSSA LIVEMUSAA, RAVINTOLAPÄIVÄÄ, SIIVOUSPÄIVÄÄ JA MAAILMAA KYLÄSSÄ. 

KESÄKUUSSA KATMANDUSSA - KS. ALLA.

INFOA TULOSSA - STAY TUNED.

                                    AKCD  2014 – 2015 & onwards!



Kevät / kesä 2014

Kevään 2014 aikana lastenkodissa tapahtui muutoksia. Ama on edelleen ahkerasti mukana mutta Serjangin veli Sabin muutti vaimonsa kanssa taloon pitämään lapsista huolta. Kolme vanhempaa tyttöä on muuttanut hostelliin asumaan, tulevat lomilla avuksi. Kaksi lasta on tullut lisää. Pyysimme Serjangia kirjoittamaan heidän profiilinsa, perhetaustat ja syyt tuloon.

Samil – tuo vihreäsilmäinen vakava ajattelija – hänen äitinsä tuli hakemaan poikaa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pyysimme myös puhelinnumeron ja selvityksen, miksi nyt ja kuinka / missä hänen koulunkäyntinsä jatkuu.




Kuukausittaiset perustarpeet – riisi, dal, jauhot, öljy, tee, sokeri jne. tarkastetaan aina käynnin yhteydessä. Lisäksi Ama / bahini ostavat vihannekset, kananmunat ja maitotuotteet. Lihaa olemme tarjonneet juhlavien jälleennäkemisten yhteydessä.
Ostimme varaston vilustumislääkkeitä, täishampoota ja pesuaineita. Viimeinen vitsaus lapsilla oli kollektiivinen silmätulehdus – äärimmäisen herkästi tarttuva ja vaikea lääkitä kontrolloidusti (jokaisella täytyy olla oma pullo).



Perustarpeiden ja palkkojen lisäksi olemme järjestäneet lapsille aktiviteetteja, hankkineet urheiluvälineitä ja pelejä, kuvaamataitotarvikkeita sekä instrumentteja. Menekki / hävikki on päätähuimaava (1300 rupian ’ammattilais’jalkapallon odotettu elinikä on noin 35 minuuttia).






 Saimme Exploriukselta lahjoituksena 40 selkäpussukkaa jotka täytimme kesäkuussa koulutarvikkeilla, peleillä ja herkuilla. Kalpana ja Asmita ovat olleet AKCD:n vapaaehtoisina toiminnan alusta saakka.





 Helmi lähti Nepalista kesäkuussa, todistimme valtaisaa projektia joka perheen ja elämän muuttamisessa toiseen maahan tarvitaan. Etsimme tuloksetta suomalaista yhteyshenkilöä
Katmandusta joka voisi jatkaa toimintaa. Aino kävi AKCD:n ’omien’ nuorten kanssa lastenkodissa muutamaan otteeseen kesäkuussa. Pidimme myös kokouksen Aman ja Serjangin kanssa.


Kalpana on kotiäiti, aikaa, kokemusta ja tarmoa (!) riittää lasten ja katunuorten parissa. Hän on myös hyvin ylpeä thulo didin roolistaan. Hän on omaa perhettämme johon voi luottaa kuin vuoreen. Kalpana hoiti heinäkuun alussa tunnollisesti hänelle annetut tehtävät – kävi tarkistamassa lastenkodin varastot, osti ja teki ruoat lapsille, ripitti kodin henkilökunnan siisteyden tärkeydestä ja kasvatuksellisesta vastuusta ja kävi lunastamassa kaksi katupoikaa ulos vankilasta.




 Mark on Ainolle tuttu ja rakas poika vuodesta 2002. Hän on entinen katupoika, käynyt läpi koko systeemin valtavista organisaatioista perheissä asumiseen sekä kokenut karusti teini-iän ongelmallisuuden lastenkotimaailmassa (kun kukaan ei enää halua). Hän opiskeli lasten – ja nuortenohjaajaksi Intiassa, palasi kotiin ja meni naimisiin. Halusimme puhtaasti hänen ammattimaisen mielipiteensä nykytilanteesta joten veimme hänet tutustumaan lastenkotiin. Ystävä Hizran on samasta yhteisöstä kotoisin ja pyysi päästä toimintaan mukaan. Poikien ja Kalpanan mielestä kodissa on paljon haasteita joihin he haluaisivat tarttua.

Pidimme juhlat lasten kanssa; tanssia, laulua ja inspiroivia puheita. Mark ja Hizran ovat myös nuorisotyötaustansa lisäksi taitavia muusikoita.





Mark käy Katmandussa säännöllisesti, tuntee Kalpanan hyvin, puhuu sujuvaa englantia ja osaa käyttää tietotekniikkaa. Sovimme säännöllisistä käynneistä, raportoinnista (kuitit + Skype / Viber-palaverit) ja pienestä taskurahasta (jonka AKCD maksaa heille itse). Valitettavasti Mark joutui moottoripyöräonnettomuuteen elokuussa eikä ollut työkykyinen kuukauteen. Nyt hän on kunnossa, kaikki ovat tällä hetkellä yhdessä Katmandussa ja innokkaina työn touhussa.




Katupojista Pikku-Ashis ja Iso-Ashis olivat molemmat joutuneet pidätetyiksi toukokuussa. Pitkällisten tutkimusten jälkeen asia näytti siltä että vanhempi Ashis oli otettu kiinni ns. esimerkiksi, pelotteeksi muille katupojille. Pikku-Ashis – hänen luonteensa ja temperamenttinsa tietäen – oli ollut rehellisessä tappelussa jossa yksi henkilö oli loukkaantunut vakavasti. Katupojilla ei ole minkäänlaista oikeusturvaa jos poliisi päättää heidät pidättää. Henkinen ja fyysinen pahoinpitely vankilassa on jatkuvaa.

Kävimme Kumarin (vanhempi jengiläinen ja AKCD:n apuri) kanssa istuskelemassa poliisiasemilla ja oikeustaloilla useaan otteeseen ennekuin löysimme molemmat pojat. Toinen heistä saatiin lunastettua ulos kesäkuussa ja toinen pääsi ulos Kalpanan hakemana heinäkuussa.

Olemme jatkuvasti Katmanduun yhteydessä - ’omat’ ihmiset hoitavat lasten ja nuorten asioita sekä tarkkailevat tilannetta.    

       

Syksy & talvi 2014 / 2015

Mark ja Kalpana käyvät säännöllisesti lastenkodilla, viemässä ruokatarvikkeita ja seuraamassa tilannetta.

Suru-uutinen tulee marraskuussa – Serjang, Aman poika ja lastenkodin johtaja kuolee äkillisesti pitkäaikaiseen sairauteen.

Aino ja Jesse olivat joulun yli Nepalissa selvittämässä asiaa. Suruajan puitteissa juhlimme lasten kanssa jouluna ja kävimme läpi järjestön tulevaisuutta. Lasten oikeusturvan kannalta dokumentaatio ja rekisterin säännöllinen ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää.






 Kiitos Kososten tuen, Mark & Kalpana ovat voineet käydä lastenkodilla tarkastamassa tilannetta, ostaen ruokatarvikkeita ja akuutteja tarpeita. 

Henkilökuntaa on aiempaa enemmän, Shyam on ollut mahdollisuuksiensa mukaan kodissa jo pitkään isoveljenä. Uudet, mainion innokkaat pojat Dharma ja Tulraj puolestaan tulivat kesällä 2014. Molemmat käyvät myös collegea lastenkodista käsin, Dharma toimii kokkina ja Tulraj (itsekin lastenkodin kasvatti) auttaa läksyissä ja toimii lasten urheilu- ja vapaa-ajan ohjaajana. Serjangin vaimo Sanu katsoo lastenkodin papereiden perään, Mark & hänen legal advisor-tuttavansa taas tulevat tarkastamaan että kaikki on kunnossa. Serjangin veljenvaimo Saju hoitaa myös Aman kanssa lapsia.

Shyam, Dharma, Tulraj ja Saju ansaitsisivat osakseen taskurahaa. Yritämme jakaa osan sponsorirahaa mahdollisuuksien mukaan myös heille, lasten tarpeet kuitenkin aina priorisoiden.



Kevät & kesä 2015:

Uutta ihanaa voimaa ja ihmisiä mukana toiminnassa – katse kohti kesäkuun taidetapahtumia lastenkodissa sekä mahdollista yhteistyötä uuden katulapsijärjestön kanssa. Pidämme erilaisia taidetyöpajoja kesäkuun ensimmäisellä ja viimeisellä viikolla, tähtivierailijoina ainakin Exploriuksen Anu ja ystävämme Anne. Paikalliset taiteilijat ja artistit tulevat ilahduttamaan nuorta ja vanhempaakin väkeä.





Katupojat chattaavat toisinaan myös Facebookissa (!) ja odottavat kesän tapahtumia. Pidämme jengin kanssa palaverin toukokuun viimeisellä viikolla ja kartoitamme kaikkien tilanteen sekä mahdollisuudet osallistua uuteen katulapsiprojektiimme.
Teemme jengin kanssa yhteistyötä, pääasiallisena tavoitteena auttaa opinnoissa ja työllistymisessä. Rehabit taideleiriemme yhteydessä sekä niiden jälkeen, henkilökorttien hakeminen kotikylistä työnhakua varten, autokoulut sekä ammattiopinnot ovat suoria ja tehokkaita keinoja vaikuttaa.


Aino kävi jouluna pitkällisiä keskusteluja uudesta katulapsijärjestöstä oman nepalisiskonsa, sosiologi Laxmin, ja hänen lakimiesaviomiehensä kanssa uudesta katulapsijärjestöstä. Katulapsityön piinkovien ammattilaisten kanssa AKCD:n visiot, ideaalit ja toimintatavat menevät yksiin. Teemme kuluvan kevään / kesän aikana kartoitusta, mahdollisen toimintasuunnitelman ja katsomme kuinka roolitus voisi jatkossa toimia.




Talvelle 2015-2016 on upea suunnitelma jatkaa lastenkodin kunnostustöitä toissavuodelta tuttujen Jaakon ja kumppaneiden kanssa (WORK THAT ART ’13), uutena ihastuttavana vahvistuksena taiteilija-käsityöläinen Laura. Projektin tiimoilta infoa kevään ja kesän aikana.


 +
 =


Helmi muuttaa takaisin Nepaliin keväällä ja ottaa päävastuun AKCD:n kuukausittaisesta toiminnasta. AKCD:n jäsenet ja tukijat ovat maassa on and off ympäri vuoden.

Olemme jatkuvasti Katmanduun yhteydessä - ’omat’ ihmiset hoitavat tällä hetkellä lasten ja nuorten asioita sekä tarkkailevat tilannetta, tulemme myös itse olemaan taas paikan päällä toukokuussa. Voimme hyvillä mielin vakuuttaa että yhteistoimintamme voi ainoastaan kasvaa ja parantua.




AKCD, SHCDO, nuoret ja lapset kiittävät lämpimästi Kiraa & Kososen perhettä sekä kaikkia ystäviämme ja tukijoita arvokkaasta yhteistyöstä.